Friday, September 14, 2012

Vuokra-asujan ajatuksia

Olen asunut koko ikäni vuokralla.

Minulle kyse on ollut osaksi elämäntapavalinnasta. Olen tietysti tiennyt aina, että omistusasunto tulee pitkän päälle selvästi vuokralla asumista edullisemmaksi.

Siitä huolimatta en ole halunnut vakiintua "tavalliseksi" asuntolainan lyhentäjäksi.

Asunnon ostaminen on aina tuntunut niin porvarilliselta ja keskiluokkaiselta elämäntavalta, että en halunnut ajatellakaan moista.

Lisäksi taloudellinen asemani oli pitkään niin epävarma, että en olisi edes uskaltanut ottaa asuntolainaa. Kun työtilanne on selvillä korkeintaan vuodeksi, ei kymmenien vuosien laina-aika tunnut kovin houkuttevalta ratkaisulta, vaikka lainaa kohtuullisella korolla saisikin.

Mutta nyt tilanne on muuttunut omalta osaltani monella tapaa.

Vähitellen olen alkanut ajatella, että ehkä jonkinlainen kapinallisuus ja taloudellinen rationaalisuus ovat sittenkin yhdistettävissä. Kenties se nyt vaan on tyhmää maksaa asumisesta liikaa.

Lisäksi huomaan jumiutuneeni Suomeen ja Helsinkiin. Nuorempana vietin useampia vuosia Keski-Euroopassa, mutta kymmenen viime vuoden ajan olen pysynyt täällä pääkaupunkiseudulla. Vaikuttaa siltä, että tilanne pysyy samana myös tulevaisuudessa.

Kolmas muutos on taloudellisen tilanteeni muutos.

Olen vihdoinkin saanut pysyvän - tai oikeammin sanottuna toistaiseksi voimassa olevan - työsopimuksen. Minun ei tarvitse siis enää olla jatkuvasti huolissani siitä, mikä rahatilanteeni on puolen vuoden tai vuoden kuluttua.

Lisäksi minusta on tämän muutoksen myötä tullut optimistisempi. Nyt uskon kykyyni hankkia elantoni tarvittaessa vaikkapa yrittäjänä. Tiedän että minulla on osaamista, jota tarvitaan taloudellisesta tilanteesta riippumatta.

Silloin uskallan tehdä myös omassa elämässäni aikaisempaa rohkeampia ratkaisuja. Yksi niistä olisi muutto vuokra-asunnosta omaan kotiin.

Vaurastuminen on varteenotettava vaihtoehto. Myös minulle.

Ajattelutapani on siis muuttunut vuosien varrella kovin paljon. Ehkäpä asuntokaupat ovat kohta syntymässä.

Tuesday, May 1, 2012

Näin opiskelet putkimieheksi

Putkimies, eli putkiasentaja on hyväpalkkainen ja melko riittoisa työ nykypäivänä. Putkiasentaja huoltaa, korjaa ja asentaa putkistoja ja erilaisia vesielementtejä. 

Putkimieheksi voi opiskella sekä oppisopimuskoulutuksella, että koulun kautta. Oppisopimuksilla opiskelijat lisääntyvät jatkuvasti tasaiseen tahtiin. Putkimiehen koulutus kuuluu LVI-koulutukseen, joka tulee lyhenteestä Lämpö, Vesi, Ilma. Tässä tapauksessa putkimies on siis veteen kuuluva ammatti.

LVI-koulutus on viralliselta nimeltään Talotekniikan perustutkinto. Siinä voi valmistua joko ilmanvaihto- tai putkiasentajaksi. Talotekniikan perustutkinto on mahdollista suorittaa myös aikuiskoulutuksena useilla paikkakunnilla, mutta kuten sanottua – oppisopimuskoulutus on edelleen yhä suositumpaa.

Talotekniikan perustutkintoa opiskellessa oppilas voi suuntautua haluamaansa ohjelmaan. Yhtenä näistä on Putkiasennuksen koulutusohjelma. Myös muut koulutusohjelmat liittyvät oleellisesti rakentamiseen ja remontointiin.


Kuinka pitkä opiskeluaika putkiasentajalla on?
- Normaali opintoaika on 120 opintoviikkoa, eli 2-3 vuotta normaaliin tahtiin opiskeltuna. Aikuisilla on kuitenkin mahdollista suorittaa opinto oppisopimuksena tai näyttötutkintona. Näyttötutkinto kestää 1-2 vuotta, tai vaihtoehtoisesti koulutuksen voi myös suorittaa suoraan näyttökokeella, mikäli opiskelijalla on riittävä työkokemus alalta. Koulutusmahdollisuuksista kannattaa keskustella oman työhön ohjaajan tai opinto – ohjaajan kanssa, jotta löydätte sinulle kaikkein parhaan tavan ja ajana suorittaa ko. Tutkinto. Monet yritykset kouluttavat nuoria myös oppisopimuksilla, ja koulutuksen aikaisesta työpaikasta saattaa irrota ura hyvinkin pian valmistumisen jälkeen.


Mitä opiskeluun pääseminen vaatii?
- Putkimiehen ammatti on hyvin monipuolista mutta vaatii ennen kaikkea myös taitoa työskennellä yksin. Putkimiesten on oltava itsenäisiä ja omaksuttava uusia asioita hyvin ja sopeuduttava erilaisiin vaihteleviin työtilanteisiin ja ympäristöihin. Putkimiehet harvemmin nimittäin työskentelevät samassa paikassa pitkään.

Putkimiehellä on oltava myös näppärät kädet, sekä alalla opiskellaan LVI – järjestelmän toimintaa peruspilareista toteutukseen asti. Alalla tulee myös työssä kouluttautua jatkuvasti itsenäisesti lisää, joten tietynlainen kiinnostus alaa kohtaan on välttämätöntä. Putkimiesten työ on myös melko vastuullista, joten hyvä ammattitaito on välttämätön tämän alan töitä tehdessä.

Putkimiehen koulutus on melko laajalti tarjottua, jonka vuoksi sinne on yleensä myös melko helppo päästä. Koulutusmahdollisuuksia löytyy sadoilta paikkakunnilta ympäri Suomea. Putkimiehen ammatti on suosittu sekä palkkatason, että työn tarjonnan vuoksi – putkiasentajille on tarjolla melko hyvin töitä vuoden ajasta tai tilanteesta riippumatta.
 
Työturvallisuus osana koulutusta
- Tärkeä osa putkimiehen opintoja on työturvallisuusosaaminen. Putkimiehen opinnoissa on välttämätöntä suorittaa sekä tulityökortti, että työturvallisuuskortti. Kortit ovat maksullisia (parikymmentä euroa), ja ne käydään koulun kurssien kautta.

Koulutuksista saat lisää tietoa paikallisen ammattikoulusi kotisivuilta, tai erilaisilta Internet – sivustoilta.

Oman kodin remontointi - kannattaako ammattilaista käyttää?

Oman kodin ja talon remontointi on usein suuri projekti, johon myös budjetoidaan paljon rahaa. Se, tuleeko kannattavammaksi tehdä remontti itse, vai käyttää kenties ammattilaista työn tekemiseen, riippuu suuresti siitä, missä asut, millaisia tarjouksia saat, millaista remonttia suunnittelet, sekä tietenkin omista kädentaidoistasi. Mikäli et ole remontoinnin perusteistakaan ajan tasalla, ja päätät silti yrittää itse remonttia, saattaa kustannukset nousta huomattavasti suuremmiksi kuin että olisit alun alkaenkin palkannut osaavan alan ammattilaisen tekemään työn puolestasi.


Millaisia remontteja voi tehdä kokemattomampikin? - Keittiökaappien asentaminen tai seinien maalaaminen ja tapetointi ovat melko pienitöisiä, eikä niinkään kalliita tehdä muutamaankin kertaan tarvittaessa. Vahinkoa ei juuri voi sattua - epämiellyttävän seinän lisäksi tietenkin. Myös erilaisten paneelien ja sisäpintojen uusiminen ilman eristeiden väliin menemistä voi tulla kysymykseen kokemattomammallekin remontoijalle.

Sähkö-, -putki ja -ilmastointityöt kannattaa kuitenkin aina jättää ammattilaisille, joilla on alan koulutus. Näissä töissä saattaa aiheuttaa väärin tehtynä suurtakin tuhoa, ja korjauskustannukset voivat nousta hyvinkin korkeiksi. Huomioithan, että vakuutukset korvaavat yleensä vain silloin, jos työn on tehnyt osaava alan ammattilainen. Mikäli kuitenkin päätät tehdä joitakin haastavampia töitä itse, kannattaa aina pyytää joku alan ammattilainen tarkistamaan työn jäljen, jolloin vakuutus saattaa mahdolliset vauriot jopa korvata. Nämä kannattaa kuitenkin tarkistaa aina erikseen omalta vakuutusyhtiöltäsi.

Pääasiassa jos sinusta suinkaan tuntuu, että et välttämättä osaa tehdä ko. Remonttia, ei siihen yleensä kannata omin päin ryhtyä. Voit myös kysyä kaveri- tai tuttavapiiristäsi kokemuksia esimerkiksi tiskipöydän asennuksesta, ja kenties voit tätä kautta saada edullisemmin apua omaan projektiisi.

Tärkeää on myös ottaa aina ensin selville mitä työ vaatii, mitä työkaluja tulee käyttää, ja millaiset materiaalit sopivat mihinkin tarkoitukseen. Näissä auttavat niin nettipalstat kuin alan liikkeetkin, joista löytyy yleensä myös töihin tarvittavat työkalut ja asennusvälineet. Myös mahdollisia asennus- ja / tai käyttöohjeita kannattaa noudattaa huolellisesti vahinkojen välttämiseksi. Useat kodinkone- ja remontointiliikkeet tarjoavat myös valmispaketteja avaimet käteen - menetelmällä, jolloin esimerkiksi keittiön ostamiseen kuuluu asennus kaupan päälle, tai asennus on erittäin huokeaa. Vertailu kannattaa, jotta löytää itselleen parhaan mahdollisen vaihtoehdon, ja tietenkin myös mahdollisimman vähällä vaivalla.


Taloa remontoimassa - Koko talon remontointi tai esimerkiksi laajennus on hieman kaapiston asennusta suurempi projekti. Siksi se kannattaakin suunnitella huolellisesti ja tarkasti. Mikäli olet täysin kokematon, kannattaa aina ottaa asiantuntija avuksi tähän. Lähes kaikissa remonteissa noudatetaan samaa runkoa, joka kattaa työhön lasketun budjetin, aukataulun, työvaiheet, lupa-asiat, sekä tietenkin tulee löytää oikeanlainen urakoitsija työn tekemään. Lupa-asioissa ja suunnittelussa ammattilaisella on erittäin hyvä panos, sillä he tietävät normaalien aikataulujen maneerit ja näin niitä osataan myös vaatia yrityksiltä oikein.

Kaikki kannattaa aina pyytää kirjallisena työn aikatauluista ja budjeteista lähtien, jotta vältytään ikäviltä yllätyksiltä työn edetessä. Kannattaa myös aina käyttää asiantuntevia yrityksiä. Kaikilla alan yrityksillä on Y-tunnus ja he ovat verovelvollisia, ja sinulla on mahdollisuus saada kuitti sekä erittely tilaamastasi työstä ja käytetyistä materiaaleista. Myös jonkinlainen takuu työlle kannattaa varmistaa etukäteen, jotta mahdollisista vahingoista olisi sovittu jo valmiiksi. Yrityksillä on normaalisti tehdyn työn kattava vakuutus.

Kilpailuttaminen kannattaa aloittaa jo hyvissä ajoin, jotta tiedät samalla paljonko remonttiin tulee budjetoida rahaa. Samalla myös voit rauhassa miettiä tarjouksia ja pyytää eri aikoina erilaisia tarjouksia. Huomioithan kuitenkin tarjousten voimassa oloajan.


Alennusta remonteista? - Remonteista saa myös vuodesta 2009 lähtien kotitalousvähennystä, joka on yllättävän suuri osa remontointikustannuksista. Tämä kannattaa käyttää hyväksi. Remontoinneista (työtunnit) saa takaisin 60% maksetuista tunneista. Loppusummasta vähennetään 100€ omavastuuosuus. Tämä siis melkein puolittaa remonteista aiheutuneet kulut. Kotitalousvähennyksestä saa lisätietoa verottajalta ja verovirastosta. Myös rakennusyhtiöt kertovat mielellään tästä mahdollisuudesta.


Voit myös valita molemmat!
- Moni ottaa urakoitsijan remonttiin, mutta auttaa myös itse remontin valmistumisessa tekemällä erinäisiä töitä. Näin saadaan myös vähennettyä kuluja. Tämä käytäntö on voimassa useilla urakointifirmoilla, ja sen mahdollisuuksia kannattaa kysellä. Kannattaa samalla kuitenkin muistaa, että remontin tekeminen normaalin päivätyön lisäksi on erittäin raskasta, eikä suinkaan sovi aina kokopäiväisessä työssä olevalle. Kannattaa siis olla realistinen oman työpanoksesi suhteen!